Julian Assangen puolesta.

Julian Assange on kiistanalainen Wikileaks-tietovuotosivun perustaja, jota syytetään Yhdysvaltojen salaisia asiakirjoja sisältävien palvelimien hakkeroinnista, kahden ruotsalaisnaisen raiskauksesta ja venäläisten hybridisotaan osallistumisesta.  

Kun sitten törmäsin Tariq Alin ja Margaret Ratner Kunstlerin toimittamaan artikkelikokoelmaan ”Julian Assangen puolesta.”, joka julkaistiin viime vuonna, otin sen lukulistaan.  

Halusin tietää, miten tällaista vastenmielistä henkilöä oikein voi puolustaa? Kirjoittajia on neljäkymmentä, joihin kuuluu eritaustaisia ihmisiä: Bay Watch-TV -sarjasta tunnettu Pamela Andersson, tietovuotaja Chelsea Manning, kielitieteilijä Noam Chomsky, filosofi Slavoj Žižek ja monia muita.  

Minulla on ristiriitainen suhtautuminen Assangeen. Iloitsin, kun hänen Wikileaks-sivustonsa paljasti Yhdysvaltojen ihmisoikeusrikkomuksia ja imperialistisia strategioita ympäri maailmaa. Samalla kuitenkin jo vuonna 2011 Daniel Domscheit-Bergin kirjassa WikiLeaks Sisäpiirin salaisuudet” ilmeni, että Assangella oli vakavia asenneongelmia, jotka heijastuivat tapaan, jolla hänen sivustonsa toimi.  

Asiaa ei helpottanut, että Wikikleaksin vuodetuista yksityisistä viesteistä paljastui keskusteluja Trumpin vaalitiimin kanssa ja juutalaisvastaisuutta. Sitä alkoi tosissaan miettiä, onko Assange myynyt periaatteensa ja liittoutunut venäläisten ja äärioikeiston kanssa, kaataakseen amerikkalaisen imperialismin? 

Näillä mietteillä tartuinkin tähän kirjaan. Mutta olin positiivisesti yllättynyt! Tässä kirjassa ei vain puolusteta Assangea kaikista edellä mainituista, mutta kerrataan hänen ja sivustonsa historiaa. Sekä käsitellään sen tärkeimpiä tietovuotoja. Tariq Ali onkin koonnut herkullisen paketin, joka avaa aika paljon Wikileaksia ja sen ympärillä olevien hahmojen taustoja. Se on kurkistusaukko 2010-luvun kryptosotiin.  

Kryptosota on käsite, jonka lanseraasi Andry Greenberg kirjassaan This Machine Kills Secrets: How WikiLeakers, Cypherpunks, and Hacktivists Aim to Free the World’s Information” (2012) kirjassa. Teos käsittelee tiedustelupalveluitten, yksityisten yritysten ja hakkereitten välistä tietoteknisten salausjärjestelmien rakentamista ja murtamista.  

Alin kirjan pääargumentti on, ettei Assangen henkilökohtaisilla mieltymyksillä ja patologioilla ole niinkään väliä (vaikka niitäkin käsitellään tässä kirjassa), vaan sillä, että Trumpin hallinto on soveltamassa vakoilunvastaisia lakeja tuomitakseen Assangen salaisen materiaalin julkaisemisesta. Kirjailijoitten mukaan liittovaltiolla ei ole mitään todisteita, että Assange olisi itse murtautunut salaisiin tietojärjestelmiin, jolloin Assange tuomittaisiin pelkästään kielletyn materiaalin julkaisusta. Mikä tarkoittaisi ennakkotapausta, jossa kuka tahansa, joka julkaisee salaista materiaalia netissä, voidaan tuomita vakoilijana. Ennakkotapausta voitaisiinkin soveltaa toimittajiin, mikä tappaisi lehdistönvapauden. 

Kirjoittajat korostavat, että amerikkalainen presidentti Donald Trump on jatkuvasti haukkunut mediaa ”kansan viholliseksi” ja, että Assangen tuomitseminen on hyvä tekosyy hiljentää presidenttiä arvostelevaa valtamediaa. Onhan moni Trumpin sekoilu nimenomaan tullut tietovuotojen kautta, kuten keväällä julkaistussa Philip Ruckerin ja Carol Leonnigin “Minä yksin. Donald Trump ja Valkoisen talon hullut päivät kirjassa ilmenee.  

Alin kirjassa mainitaankin Obaman hallinnon luopuneen vakoilulain käytöstä Assangeen vuonna 2013, koska se voisi luoda ennakkotapauksen New York Times tyyppisten tutkivaa journalismia harrastavien lehtien toimittajien vangitsemiseen. Trump onkin salakavalasti käyttämässä muutenkin maineensa menettänyttä Assangea median sensuroinnin välineenä. Väite on uskottava, kun on lukenut Philip Ruckerin ja Carol Leonnigin kirjaa Trumpista ja miten tämä on yrittämässä keskittää valtaa itselleen, johtaakseen Yhdysvaltoja kuin putinistista mafiavaltiota. 

Silti mieleen tuli, se että miten kirjailijat todistavat, että Assange tullaan tuomitsemaan vakoilusyytöksillä? Onhan Yhdysvallat oikeusvaltio, jossa on toistaiseksi riippumaton oikeuslaitos. Kirjailijat vastaavat, että Assange halutaan tuomita Itä-Virginian kaupunginosan oikeuslaitoksessa, jossa ketään vakoilusta syytettyä ei ole koskaan todettu syyttömäksi. Joten on hyvin todennäköistä, että kyseinen oikeuslaitos ei ole riippumaton. Ennakkotapauksena kirjailijat nostavat tietovuotaja Chelsea Manningin, joka presidentti Obaman armahduksesta huolimatta, on joutunut useita kertoja takaisin vankilaan ja eristysselliin, koska on kieltäytynyt todistamasta Assangea vastaan. Joten jos Assange joutuu karkotetuksi Yhdysvaltoihin, hän tulisi katoamaan amerikkalaiseen sotilasoikeusjärjestelmän mustaan aukkoon. 

Se, mitä kirjailijat eivät mainitse, on se, että miksi amerikkalaiset eivät tuomitse Assangea poissaolevana, kuten monia ulkomaalaisia sotarikollisia on tuomittu? Todisteet Assangen tietomurrosta olisivat kaiken saatavilla ja hänen karkottamisensa olisi selvempi tapaus. Näin ei ole tehty, mikä panee epäilyksen alaiseksi Assangea vastaan nostetut syytteet. 

Heikommillaan tämä kirja on puolustellessa Assangen juutalaisvaisuutta. Mutta muuten tämä kirja on todella hyvin kirjoitettu ja vakuuttava. Vaikka Assange olisikin natsipedofiili, hänen tuomitsemisensa salaisen materiaalin julkaisemista loisi vaarallisen ennakkotapauksen lehdistövapaudelle. 

Trumpin hallinto on yrittänyt määritellä Wikileaksin ”vihamieliseksi ulkomaalaiseksi operaattoriksi”, jotta maailman toimittajat rauhoittuisivat. Mutta jos toimittajana palkittua Assangea voidaan tuomita julkaisustaan, se tarkoittaisi, että mitä tahansa lehteä voitaisiin määritellä ”vihamieliseksi operaattoriksi”. Trumpin totalitaristiset pyrkimykset ovat aika selviä. Tämä voikin olla älykkäintä, mitä presidentti on koko kaaottisen hallintokautensa aikana saanut aikaan.  

Joku voi ihmetellä, miten Trump voi hyökätä Assangea vastaan, kun tämä selvästi myötäili presidenttiä. Julistihan Trump vaalikampanjansa aikana ”rakastan Wikileaksia! 

Tässä kirjassa siteraadaan Assangea ilmaisemassa selkeästi, ettei tue Trumpia. Samalla selitetään, että Wikileaksi lähestyminen Trumppiin oli epätoivoinen yritys pelastaa Ekuadorin suurlähetyksessä saarrettua Assangea. Samalla tässä kirjassa kerrotaan, että syy, miksi vain demokraattien presidenttiehdokas Hillary Clintonista vuodettiin asiakirjoja, mutta ei Trumpista, johtui yksinkertaisesti siitä, ettei kukaan lähettänyt Wikileaksille vuotoja Trumpista. Kaikki Trump-vuodot menivät valtamedialle. Mutta Wikileaksistä löytyy Trump-vastaista materiaalia, jota on julkaistu ennen presidenttivaaleja ja sen jälkeen. 

Philip Ruckerin ja Carol Leonnigin kirjassa taas voi lukea, miten Trump on itsekäs patologinen valehtelija, joka vaatii ehdotonta uskollisuutta tiimiltään. Jos sellaista ei löydy, hän vetää tukensa pois ja pahimmillaan kostaa häntä kyseenalaistanutta henkilöä. Trumpille ei olisi mitenkään vaikeaa myydä hetkellisen liittolaisen tiedustelupalveluille, jos se edistää hänen omaa etua. 

Tariq Alin ja Margaret Ratner Kunstlerin toimittama In Defense of Julian Assange” on loistava kirja, joka ei tarjoa vain tiettyyn aikakontekstiin päteviä puheenvuoroja, vaan selostuksen, miksi Wikileaks on tärkeä. Sekä, miten joskus henkilökohtaiset antipatiat on jätettävä pois, kun kyseessä on oikeudenmukaisuus ja sananvapaus. Tekstit ovat sen verran hyvin kirjoitettuja, että tämä oli nautinnollinen lukukokemus. En voikaan muuta sanoa kuin: vapauttakaa Julian Assange! 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s