USA:ssa valeuutiset, äärioikeisto ja salaliittoteoriat ovat samanaikaisesti kolme erillistä yhteiskunnallista levottomuutta aiheuttavaa ongelmaa, että toisiinsa kietoituvia ilmiöitä. Miten tähän päädyttiin? Tähän vastaa Sosiaalitieteitten tutkimusneuvoston (eng. lyh. SSRC) vuonna 2020 julkaisema artikkelikokoelma ”The Disinformation Age: Politics, Technology, and Disruptive Communication in the United States” (suom. Disinformaatioaika: Politiika, teknologia ja disruptiivinen viestintä Yhdysvalloissa)
Kirjan eri tutkijat yhtyvät pääteesiin, että äärioikeiston, valeuutisten ja salaliittoteorioitten nousu voidaan paikantaa USA:n 1970-1980-lukujen uusliberalistisen politiikkaan.
Lyhyesti uusliberalismi on poliittinen ideologia, jonka mukaan vapaat yksityiset markkinat ovat parempia ratkaisemaan yhteiskunnan toimintoja kuin valtio, joten valtion tehtävä on sekä ”väistyä markkinoitten tieltä”, että luoda mahdollisimman suotuisat olosuhteet niitten kukoistamiseen.
”The Disinformation Age” kirja on ajankohtainen Suomessakin, koska uusliberalismi on ollut vallitseva poliittinen ideologia lähes koko maailmassa vähintään koronaviruspandemiaan asti.
SSRC:n artikkelikokoelmaan kirjoittaneet tutkijat analysoivatkin erilaisia USA:ssa uusliberalistisen filosofian mukaan tehtyjä poliittisia päätöksiä, jotka muun muassa mahdollistivat jättiläismäisten megakorporaatioitten poliittisen vallan kasvun, äärimmäisen puolueellisten medioitten synnyn ja amerikkalaisen yhteiskunnan jyrkän eriarvoistumisen. Tutkijoitten mukaan nämä uusliberalistisen politiikan sivuvaikutukset loivatkin Yhdysvalloissa laajan joukon tyytymättömiä kansalaisia, jotka etsivät syyllisiä elintasonsa laskuun ja saivat sellaisia oikeistolaisten miljardöörien rahoittamasta disinformaatiomediaympäristöstä ja autoritaarisilta populistipolitiikoilta.
Lukiessani ”The Disinformation Age” kirjaa tuli mieleen, miten nerokkas amerikkalainen oikeisto oikeasti on: ensin muutetaan järjestelmä omien ideologisten tavoitteiden mukaiseksi ja kun kansalaiset suuttuvat järjestelmän toimimattomuudesta, luodaan niin massiivinen kaupallinen propagandakoneisto, jotta nämä kansalaiset eivät syytä oikeistolaisia poliitikkoja, vaan kuvitteellista kommunistisatanistista juutalaissalaliittoa. Lopputulos? Kirjaimellinen väkivaltainen kongressin kaappausyritys ja itse demokraattisen järjestelmän mureneminen.
Olen itsekin huomannut, miten uusliberalismin ideologiset oletukset ovat monen modernin salaliittoteorian tausta-ajatus, jotka on sekoitettu kristillisiin maailmanloppumytologioihin. ”The Disinformation Age” -kirja selittääkin hyvin, miten uusliberalismi onnistui samaan aikaan pääsemään sekä valtavirtaan, että valumaan alas äärioikeistolaisiin vastakulttuureihin.
”The Disinformation Age” kirjaan kirjoittanut professori Dave Karpfin mukaan disinformaation ja misinfomaation suurin vaara ei ole siinä, että ihmiset omaksuvat todellisuudesta irrallisen maailmankuvan, vaan se, että valtaapitäjät voivat hyödyntää disinformaatiota peitelläkseen omia todellisia rikoksiaan ja huonoa hallintoa.
Karpfin mukaan Trump on tästä enteilevä esimerkki. Hänen kannattajansa ovat niin fanaattisia, ettei mikään Trumpin lukuisista rikoksista hetkauta heitä. Kaikki syytökset ja tuomiot ovat vain ajojahtia ja Trump yksinkertaisesti ei voi tehdä mitään väärää. Tulevaisuudessa Trumpia fiksumpi poliitikko voikin käyttää disinformaatiota sulkeakseen täydellisesti kansalaisilta mitä hänen hallituksessaan todellisuudessa tehdään ja jopa aloittaa poliittisten vastustajien ja syntipukkien vainon.
Hanna Arendt (1906-1975) jo tiesi kertoa, että totalitaristiseen propagandan tarkoitus on samaan aikaan luoda valheiden verkko, joka heikentää ihmisten luottamusta vallitseviin instituutioihin ja sen edustamiin poliitikkoihin, että suhtautumaan valehteluun kyynisen taktisesti: muitten poliitikkojen valehtelu on väärin ja syy, miksi totalitaristista poliitikkoa on kannatettava, mutta jälommäisen valehtelu onkin oikein, koska vain sen avulla poliitikko voi päästä valtaan1 Tämä tarkoittaa etteivät disinformaation vastaannottajat ole passiivisia uhreja, joilta puuttuu faktatiedot, vaan he ovat aktiivisia toimijoita, jotka ovat omaksuneet disinformaation taustaideologian, eivätkä sen vuoksi välitä totuudesta.
Brasiliassa nähtiinkin käytännössä viime vuoden joulukuussa, miten Bolsonaron kannattajat eivät uskoneet, että Bolsonaro hävisi presidenttivaalit ja alkoivat vaatia sotilasvallankaappausta estääkseen vaalit voittanutta sosialidemokraatti Lula da Silvaa tulemasta maan uudeksi presidentiksi. Kun mielenosoitukset eivät tuottaneet toivottua tulosta, Bolsonaron kannattajat alkoivat mellakoimaan, polttaen busseja ja autoja ja jotkut jopa yrittivät suorittaa pommi-iskun, jonka uskoivat mahdollistavan Bolsonaron vallassa pysymisen poikkeuslailla. Lopulta kahdeksas päivä tammikuuta Bolsonaron kannattajat yrittivät kaapata vallan valtaamalla ja hajottamalla kongressin, korkeimman hallinto-oikeuden ja presidentinpalatsin. Onneksi Brasilian demokratia on kuienkin kestänyt sitä vastaan kohdistetut iskut. Joku muu maa ei ehkä tulevaisuudessa ole niin onnekas.
”The Disinformation Age” kirjaan kirjoittaneet tutkijat eivät syytä tietenkään vain oikeistolaisia. Uusliberalismin omaksui USA:ssa sekä republikaanit, että demokraatit. Uusliberalismi saavutti huippunsa keskustavasemmistolaisen presidentti Bill Clintonin aikakaudella. Usliberalismia onkin kutsuttu ”Washingtonin konsensukseksi”. Clintonin jälkeen uudemmat presidentit eivät ole noudattaneet yhtä uskollisesti uusliberalistista doktriinia, mutta ideologian rakenteelliset muutokset ovat jääneet USA:n yhteiskuntaan aiheuttamaan nykyisiä ongelmia.
Trump ja hänen kannattajansa kannattavatkin uusliberalismin rasistista ja nationalistista versiota, jossa taloudellinen vapaus on toissijaista ja tärkeintä on yrittää estää valtiota parantamasta vähemmistöjen ja naisten elintasoa ja sallia niden solvaamisen. Tähän perustuukin äärioikeiston puheet vapaudesta ja individualismista: se on valkoisen cis-heteromiehen vapaus sortaa vähemmistöjä, ilman että valtio tulee väliin.
”The Disinformation Age” kirjaan kirjoittanut professorit W. Lance Bennett ja Steven Livingston osoittavatkin, että 1960-luvun lopulla rotuerottelun kannattajat omaksuivat uusliberalistisen talouspolitiikan juuri, koska uskoivat sen parhaiten säilyttävän lakkautetun rotuerottelun sosiaaliset hierarkiat.
”The Disinformation Age” ei kerro vain miten uusliberalismi kauniista tavoitteistaan huolimatta loi nykyisen dystooppisen maailman, vaan analysoi hyvinkin tarkasti miten joukko hyvinkin spesifeja lakimuutoksia mahdollistivat oikeistolaisen disinfomaatioekosysteemin synnyn, vaan myös miten disinformaatiota voisi suitsia ilman sensuuria.
Nykyäärioikeisto onkin kirjan mukaan samaan aikaan uusliberalistisen politiikan seuraus, että sen ideaalin perverssi perijä, joka tutkijoitten mukaan yrittää saavuttaa vallan USA:ssa disinformaatiota ja salaliittoteorioita levittämällä.
1 Arendt, Hannah (1951) The Origins of totalitarianism, Houghton Mifflin Harcourt Publishing Company, New York, E-kirja, s 483-485 kappaleesta II: Totalitarian Organization
Sami Eerola ja spektaakkeliyhteiskunta 