Ruotsalais-suomalainen siirtomaaherruus Karibialla

Åbo akatemian teologian tohtori Matti Kankaanniemi väittää tuoreemmassa kirjassaan, että Historioitsijat ilman rajoja -järjestön raportti ”Kenen historia?”  (2018) tavoitteena on epätieteellisesti esittää Suomi  riistäjäkolonialistisena valtiona, mikä voi pahimmillaan aiheuttaa Suomessa Maon kulttuurivallankumouksen kaltaisen väkivallan aallon. Kankaanniemi on varma, ettei Suomella ole mitään roolia kolonialismissa ja vihjasi, että jos emme halua lietsoa yhteiskuntajärjestystä hajottavia etnisiä jännitteitä, aihetta ei pidä tutkia tai opettaa syvällisemmin.

Pari viikkoa luettuani Kankaanniemen kirjan, Joukko Aaltonen ja Seppo Sivonen julkaisivat “Orjia ja Isäntiä. Ruotsalais-suomalainen siirtomaaherruus Karibialla” tietokirja. Molempien herrojen kirja ei mainitse Historioitsijat ilman rajoja raporttia, joten on oletettava, tämän kirjan olevan siitä täysin riippumaton tutkimus. Selvästi Historioitsija ilman rajoja järjestön tutkijat olivat enemmän oikeassa kuin Kankaanniemi osasi arvata.

Otinkin sitten ”Orjia ja isäntiä” tietokirjan luettavaksi koska kolonialismi on osa identiteettiäni. Synnyin ja kasvoin Brasiliassa, joka on entinen siirtomaa. Brasiliassa siirtomaahistoria on yhä läsnä maan katukuvassa ja sitä käsitellään laajasti populaarikulttuurissa ja kouluissa, joten kiinnostaa tietää, miten laaja Suomen osallistuminen tähän ihmiskunnan synkempään jaksoon oli?

Aaltosen ja Sivosen kirjassa paljastuukin, että Suomen osallisuus kolonialismiin ei ollut vain taloudellisen välikäden kautta, kuten lukiossa opetettiin, vaan suoraa kolonialismia. Teoksessa käsitellään niin suomalaisia merimiehiä, sotilaita, uudisasukkaita kuin Ruotsin kruunun palveluksessa olevia suomalaisia tai suomalaistaustaisia aatelisherroja, jotka olivat osa imperiumin kolonialistisia pyrkimyksiä. Samalla kirjailijat käsittelevät myöskin suomalaisia, jotka vastustivat kolonialismia ja orjuutta, joten ei tässä vain ruoskita kansakuntaamme.

Paras kohta kirjasta onkin, kun eräs brittiläinen aikalainen kuvasi siirtokunnan suojavallia rakentaneet valkoiset sotilaat olleen keskellä päivää juovuksissa. Arvasin nopeasti minkä maalaisia nämä sotilaat olivat ja seuraavassa sivussa mainitaankin aikalaisen tarkoittavan juuri suomalais-ruotsalaisia sotilaita!

Kirjan pääkohde on Ruotsin Saint-Barthélemeyn saari, jonka Ruotsi osti Ranskalta. Saaressa yritettiin viljellä erilaisia kasvilajikkeita, mutta afrikkalaisten orjien välitys ja –myynti osoittautui kaikista menestyneimmäksi tulonlähteeksi imperiumille. Orjuudesta hankitut rahat olivat niin suuria, että Ruotsi oli yksi viimeisimmistä eurooppalaisista valtioista, jotka luopuivat orjuudesta vuonna 1848

Imperialismin marginaalista ytimeen

Kirjailijat kytkevät ruotsalaisen imperiumin ja Suomen osaksi 1700-1800 luvun kapitalistista järjestelmää: Ruotsalaiset ruukit tuottivat rautaa, josta tehtiin kahleita, ja Göteborgissa vietiin massiiviset määrät suolattua silliä ravinnoksi Karibian orjille. Samalla moni suomalainen kaupunki, metsä ja kaivos tuotti maailman imperiumeille eri raaka-aneita ja tuotteita, osoittaen että Ruotsin ja Suomen teollisuus kasvoi ja rikastui kolonialismilla.

Kirjailijoitten mukaan esimerkiksi 1700-luvulla kaikki suuret brittiläiset kaupungit kukoistivat orjakaupalla ja orjakaupan varallisuudella teollistuminen pantiin käyntiin. Ruotsi halusikin olla osa tätä rahasampoa, mutta nykyään tätä historiallista jaksoa yritetään pimittää.

Kirjailijat nostavat esimerkiksi ruotsalaiset koulut, joissa Louis De Geer muistetaan maan teollisuuden uranuurtajana ja Alex Oxenstierna suurena valtiomiehenä, mutta ei muisteta heidän osallisuuttaan orjakauppaan. Kuningas Kustaa III muistetaan aivan muista asioista kuin siitä, että hankki Länsi-Intiassa Saint-Barthélemeyn siirtokunnan aloittaakseen uudelleen Ruotsin orjakaupan.

Kirja varmistaakin, että lukija ymmärtää miten kauhea orjakauppa oli: yli 12 miljoonan orjan lastaaminen orjalaivoihin ja kuljettaminen yli Atlantin hidasti tai suorastaan esti Afrikan oman kehityksen 400 vuodeksi.

Kirjan mukaan koska orjakapinat olivat yleisiä Karibialla, ruotsalaiset sovelsivat hyvin repressiivisiä apartheidiä muistuttavia orjalakeja siirtokuntiinsa. Ruotsissa olikin kaksi eri lainsäädäntöä eri värisille ihmisille, joita sovellettiin sen siirtokuntiin.

Kirjailijoitten mukaan eriävä lainsäädäntö rohkaisikin ruotsalaisen orjanomistajien sadistisia piirteitä, joita dokumentoitiin lukuisissa aikalaiskertomuksissa. Lukiessa tätä teosta rasismin kovin ydin paljastuu: valta alistaa eri väriset, mitä hirvittävämpään sortoon, koska vain voidaan.

Paras esimerkki tästä rujon rehellisestä rasismista on kirjassa mainittu ruotsalainen orjuutta puolustava pappi Carl Carlson, jonka mielestä orjuus oli edellytys eurooppalaisen sivilisaation, kulttuurin ja vaurauden ylläpitämiseksi. Hänen mukaansa jumalan tahto oli yhteiskuntajärjestys, jossa valkoinen oli mustan herra.

Mielenkiintoista onkin, ettei Carson itsensä mukaan “vihannut” mustia, vaan päinvastoin, hän rakasti heitä. Carlson selittikin, etteivät orjanomistajatkaan vihanneet orjiaan, vaan rakastivat niitä samalla tavalla kuin talonpoika rakastaa hevostaan.

Carlson on hyvä esimerkki siitä, mikä on rasismin ydin: se ei ole viha siinä mielessä, että inhoaa jotakuta koska tämä on vain erilainen, vaan se on äärimmäistä hierarkkista ajattelua, jonka mukaan joittenkin ihmisten kuuluu alistaa tai tulla alistetuksi koska on eri värinen.

Jos koko maailmankuva perustuu sosiaalisten hierarkioitten pyhyyteen, tasa-arvovaatimukset voidaankin tulkita yritykseksi alistaa hierarkian huipulla olevat, kääntäen valtapyramidin päälaelleen. Vallan jakaminen on rasisteille kerta kaikkiaan käsittämätön ajatus.

Juuri tämän vuoksi orjanomistajat puolustivat orjuutta korostamalla, miten ”hyviä” ja ”rakastavaisia” isäntiä he olivat. Samaa kuuleekin nykyään ihmisiltä, jotka kertovat ettei heillä ole mitään homoja, naisia tai etnisiä vähemmistöjä vastaan, mutta näitten kuuluisi olla hiljaa, eikä ”vaatia jatkuvasti oikeuksia.”

Kirjailijat kuitenkin muistuttavat, että vuonna 2007 Ruotsin silloinen tasa-arvoministeri Nyamko Sabuni tunnusti julkisesti Ruotsin osuuden ja roolin kansainvälisessä orjakaupassa. Eli historiaa ei ole pyritti siivoamaan maton alle, ei ainakaan kovin aktiivisesti.

Silti uskomus, että suomalaiset tai ruotsalaiset eivät koskaan olleet osallisia kolonialismiin ja äärimmäiseen institualisoituneeseen rasismiin, ruokkii äärioikeistoa, jonka koko ideologia perustuu uskomukseen valkoisen rodun ylemmyydestä. Jos muistamme, että olemme sortuneet mitä hirviömäiseen barbarismiin kansakuntamme historian aikana, on hyvin vaikea pitää itseämme jotenkin moraalisesti ylivertaisempina kuin muut kansat. Äärioikeistolle oman kurjan historian muistaminen on heikkouden merkki, mielestäni se on nimenomaan vahvuuden. Olemme sen verran rehellisiä ja suorasukaisia, että muistamme virheet, emmekä pyri toistamaan niitä.

Paras esimerkki tästä äärioikeiston selkärangattomuudesta on se, että kirjailijat joutuvat mainitsemaan, ettei Suomea valtiona ollut olemassa kolonialismin aikana, vaan se oli osa Ruotsin imperiumia.

Se, että kirjailijat joutuivat selventämään tämän heti kirjan alussa, kertoo vähän suomalaisen nationalismin kaksinaamaisuudesta: Suomalaisuus on ikuista ja ulottuu historian hämärään saakka, mutta heti kun pitää käsitellä suomalaisen tekemiä ikävyyksiä, niin sitten yhtäkkiä suomalaisuus onkin lakitekninen määritelmä, joka mukaan meitä ei ollut olemassa ennen vuotta 1917

Kuitenkin tämä kirja ei käsittele vain suomalaisten ja ruotsalaisen rikoksia ihmiskuntaa vastaan, vaan myöskin henkilöitä, jotka taistelivat orjuutta vastaan. Paras esimerkki ovat ruotsalainen Carl Bernhad Wadström (1746-1799) ja suomalainen August Nordenskiöd (1754-1792).

Wadströmin on erityisen tunnettu piirtämästään orjalaivan pohjapiirustuksesta. Kyseinen piirustus on historiallisesti merkittävä. Sitä on verrattu natsien keskitysleirikuviin. Kun näkee rasismin julman todellisuuden omin silmin, sen kieltäminen on vaikeaa. Kyseinen piirustus esiintyy yhä lukuisissa dokumenttielokuvissa ja kirjoissa.

August Nordenskiöd  taas perusti kristillisen rotujen välisen esisosialistisen utopiakommuunin Afrikalle, joka kuitenkin joutui ranskalaisten pommittamaksi. Ei nyt sellaisen utopian olemassaoloa voi suvaita, aikakautena, jossa toisen ihmisen alistaminen on koko talousjärjestelmän perusta.

Ongelmia

Tämän teoksen suurin ongelma on materiaalin vähyys. Ruotsalaiset eivät harjoittaneet yhtä laajaa tai julmaa imperialismia kuin muut ajan suurvallat, joten kirjassa on oikeastaan hyvin vähän kerrottavaa Ruotsin siirtomaista. Syy tähän ei ole se, että ruotsalaiset olisivat olleet jotenkin moraalisempia kuin muut valtiot, vaan koska se epäonnistui saavuttamaan samaa imperialistista asemaa kuin muut kilpailijat. Kirjassa selostetaankin lukuisia yrityksiä hankkia lisää siirtokuntia.

Materiaalin vähyyden vuoksi kirjailijat joutuivat täyttämään teoksensa muitten valtioitten siirtomaahistorialla, jolloin kirja tuntui turhan pitkältä ja tylsältä. En ottanut tätä teosta luettavaksi tietääkseni Britti-imperiumista tai Haitin siirtokunnan historiasta, mutta sitä tässä teoksessa saa. Toki maallikolle tämä teos on mieltä räjäyttävä totuuspaketti, mutta itselleni Ranskan, Espanjan ja Iso-Britannian kolonialismin historiat ovat hyvinkin tuttuja.

Yhteenveto

Matti Kankaanniemen kaltaisille maallikoille Joukko Aaltosen ja Seppo Sivosen “Orjia ja Isäntiä. Ruotsalais-suomalainen siirtomaaherruus Karibialla” on todella hyvä kirja, joka avaa silmät oman maamme synkästä osallisuudesta ihmiskunnan yhteen hirviömäismimmistä projekteista. Tämä teos kytkeekin suomalaiset osaksi globaalia talousjärjestelmää, joka edelsi palkkatyöpohjaista öljykapitalismia.

Teoksen lopussa kirjailijat muistuttavat, ettei orjuus ole loppunut maailmasta. Heidän mukaansa nykyään on enemmän orjia kuin Atlantisella orjakaupalla satojen vuosien aikana. YK:n työjärjestö ILO:n mukaan orjuuden kaltaisissa oloissa elää nykyään 40 miljoonaa ihmistä. Euroopan parlamentin teettämän tutkimuksen mukaan EU alueella on 880 0000 ihmistä varsinaisina orjatyöläisinä. Suurimmaksi osaksi seksiorjina. Walk Free järjestön mukaan taas orjuuden voitot kulkevat veroparatiisien kautta läntisiin teollisuusmaihin.

Kuten ilmastonmuutoksessa, länsimaat hyödyntävät kolonialismin aikana rakennettuja reittejä ja alistussuhteita, puristaakseen globaalilta etelältä kaiken mahdollisen taloudellisen hyödyn, mutta nyt puolisalatulla tavalla. Juuri tällainen hyssyttely ruokkii niitä näkemyksiä, että Suomi on jokin moraalisesti ylivertainen rinnakkaistodellisuus, jolla ei ole mitään tekemistä muun planeetan kanssa. Ei, me kuulumme samaan planeettaan ja samaan kansaan. Emme voi teeskennellä muuta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s