Kadonneen mestarin tapaus

Kaikki poliittisiin ääriliikkeisiin liittyvä kiinnostaa minua, mutta laadukkaita romaanisovituksia teemasta on hyvin vähän. Suurin osa teemaa käsittelevä fiktiokirjallisuus löytyy dekkarigenrestä, jota vihaan johdonmukaisesti siitä asti, kun muistan tutustuneeni genreen.

Kuitenkin poikkeuksia löytyy, kuten Stieg Larssonin “Milenium” trilogia. Mutta suurin osa dekkareista kärsii hirvittävästä mielikuvituksen puutteesta. Kaikki genren romaanit vaikuttavat olevan värityskirjan kaltaisia kaavakkeita, joihin vain istutat jonkin seksikkään teeman ja uusi romaani on paketissa!

Esimerkiksi dekkarissa on pakko olla venäläisiä tai joku muu itäeurooppalainen kansa ja päähahmon pitää matkustaa pitkin poikin Eurooppaa selvittääkseen mysteerin ja oma lemppari: romaani on alettava kuolleella naisella tai miehellä, jota kaikki vihasivat. Tähän sekaan sitten laitat natseja, kommunisteja tai jihadisteja.

Kun sitten minulle tarjottiin Marko Pyhtilän “Kadonneen mestarin tapaus” luettavaksi, otin sen pitkin hampain. Ajattelin, että pahimmillaan saisin lisää lukijoita blogiini, vaikka haaskaisin aikaani.

Pyhtilän romaani kertoo Tšekkin Prahan pääkaupungissa elävästä suomalaisesta vapaatoimittajasta, joka värvätään etsimään kaupungissa kadonnutta populistipoliitikkoa. Mysteeriä selvittäessä päähahmo törmääkin suureen salaliittoon, johon liittyy korruptiota, prostituutiota, jihadisteja, kryptonatseja sekä venäläisiä agentteja. (Onko aina pakko venäläisten olla mukana?)

En odottanut paljon tästä romaanista, mutta se yllätyin positiivisesti. Ensiksi Pyhtilä kirjoitti genren konventioita paljolti rikkovan omaperäisen romaanin, jossa oli todella paljon yllättäviä juonenkäänteitä.

Hitaasta alusta huolimatta, romaani on mielenkiintoinen sekoitus rappioromantiikkaa, dekkarigenren konventioitten kanssa leikittelyä, nykyisen somekeskusteluretoriikan perverssiä pastissia ja huumoria.

Pyhtilä onkin kirjoittanut parodian meidän nykyaikamme tulehtuneesta maahanmuuttokeskustelusta ja suomalaisesta kulttuurista. Erilaiset tunnetut äärioikeistoon liittyvät ilmiöt on liioiteltu absurdeihin tasoihin. Mutta kun tarkastelee, mitä on liioiteltu? Huomaakin, miten kauaksi normaalista olemmekaan loitontuneet. Se, mitä tässä romaanissa liioitellaan, voihyvinkin käydä toteen, koska moni asia, jota vielä kymmenen vuotta sitten pidettäisiin paskaisen romaanin epäuskottavana tuotoksena, on oikeasti tapahtunut! Esimerkiksi kuka olisi kymmenen vuotta sitten arvannut että oranssinvärinen reality-TV tähti voittaisi presidenttivaalit rasistisella retoriikalla?

Vaikka kuinka yritin arvata Pyhtilän kirjoittaman romaanin juonenkäänteet, en kyennyt, vaan jokainen sivu oli yllätys. Samalla välitin hahmoista, jolloin nauroin ja jännitin juonen mukana. Yleensä dekkarit vain väsyttävät niitten kaavamaisuudella. Tässä kuitenkin pidettiin lukija kiinni tapahtumista alusta loppuun saakka.

Lopussa kirjailija pamauttaa kovan kliseen, joka sai minut turhautumaan romaanin kanssa, mutta sitten hän rikkoo sen silmieni edessä ja kaataa rankkaa realismia, johon on sekoitettu nykyaikamme järjettömyyden! Vain muutamalla sivulla kirjailija loi tunteitten vuoristoradan, joka sai minut pohtimaan koko kirjaa ja sen hahmojen kaarta. Vaikka tässä romaanissa ei olisikaan sen poliittista ulottuvuutta, sen juoni on itsessään kiinnostavaa draamaa.

Tuntui kuin Marko Pyhtilä olisi kirjoittanut dekkarin minulle. Tässä oli kaikkea, josta pidän. Kokeellisuutta, huumoria, jännitystä ja ajankohtaista politiikkaa! Jos haluaisin kirjoittaa dekkarin “Kadonneen mestarin tapaus” olisi se.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s