Nurinkurin

Olin vuonna 2016 opiskelemassa Työväenopistossa arabiaa, kun opettaja suositteli meille Umayya Abu-Hannan, vuonna 2003 julkaistua “Nurinkurin” romaania.

Romaani kertoo kristitystä palestiinalaistytöstä ja tämän kasvusta monikulttuurisessa ympäristössä.

Arabianopettajani kehui erityisesti kirjan tapaa käsitellä eri kieliä, kuten suomea, arabiaa ja hepreaa. Vaikka lopulta jätin arabiankurssin kesken, Abu-Hannan kirja jäi lukulistalle.

Viimein tulikin “Nurinkurin” lukuvuoro. En tiennyt mitään muuta tästä kirjasta kuin hahmon taustan ja kirjan kieliaspektin. Yllätyin positiivisesti siitä, miten ihana tarina on kyseessä!

“Nurinkurin” kertoo 60-luvun Israelin miehityksen alla elävästä palestiinalaisperheestä. Koko tarina on kirjoitettu lapsen näkökulmasta, kuin se olisi tämän päiväkirja. Jos ei tiedä Israel-Palestiina konfliktista yhtään mitään, vaikuttaakin että lapsen elämän taustalla on jokin uhka. Se ilmenee rajatarkastuspisteinä, sotilaina ja vanhempien puheissa mainituista sodista.

Päähahmon näkökulmasta eletään Palestiinassa, jossa paikalliset juutalaiset ovat yhtä köyhiä kuin muslimit ja kristityt. Etnisyydeltään kaikki juutalaiset eivät ole samanlaisia. Kirjailija tapaa valkoisia eurooppalaisia- kuin tummia arabijuutalaisia. Mutta vanhemmat mainitsevat välillä Israelin ja sen mahtavat juutalaisjohtajat, jotka ovat sortamassa palestiinalaisia.

Mutta päähahmo ei ymmärrä sortoa, koska se todellisuus, jossa hän elää on ainoa todellisuus. Parempaa vaihtoehtoa ei ole. Joten hänen näkökulmastaan tärkeimmät asiat ovat ne, mitä tyttölapselle yleensä ovat tärkeimpiä.

Erilaiset kielet tulevat tarinassa rooliin eri tapoina ajatella. Kirjan hahmo opiskelee italialaisten katolilaisten nunnien koulussa, vaikka itse on luterilainen arabi. Arabi on hahmon äidinkieli, mutta koulussa hän oppii vähän italiaa, englantia ja ranskaa. Samalla jotkut naapurit puhuvat hepreaa.

Romaanissa kaikki kielet ovat välillä sekaisin. Joskus translitteroituna länsimaisilla kirjaimilla, joskus alkuperäisellä kirjoitusasulla. Vaikka en ymmärrä kaikkia kieliä, tarinassa ne on upotettu niin hyvin, että niitten merkitys välittyi.

Vaikka Nurinkurissa ei olisi poliittista ja historiallista ulottuvuutta, nuoren tytön kasvutarina itsesään on kiinnostavaa luettavaa. Erityisesti nuoren arabitytön, jonka huolenaiheet, kuten takkuiset hiukset, ovat vähän erilaisempia kuin valkoisilla suomalaisilla.

Umayya Abu-Hannan “Nurinkurin” on loistava romaani, jossa sekoittuvat täydellisesti aikuisen maailman huolet ja nuoren lapsen viattomat ja söpöt ajatukset. Samalla tämä on yksi harvoista romaaneista, joissa nautin sen kielestä. Kirjailija kirjoittaa melkein runollista tekstiä, jossa ajatukset kulkevat kuin rauhallisen joen virrat, siitäkin huolimatta, että kieli välillä vaihtelee. Harvinaisesti tässä kirjassa on kuvituksia, jotka oletan olevan kirjailijan omia. Ne antavat kokonaan toisenlaisen tunnelman tarinalle. Eräänlaisen muistutuksen, että tarina on osittain totta. Ihmiset oikeasti elävät näin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s