Tämän vuoden kesällä Seura lehti raportoi kielletyn uusnatsiryhmä Pohjoismaisen vastarintaliikkeen (PVL) värväävän 13-25 vuotaita Kansallissosialistinuoret -nimiseen nuorisojärjestöön.
Artikkelissa keskityttiin siihen, miten Kansallissosialistinuoret ovat peittelemättömästi natseja. Järjestön tunnus on Hitler Jugendin ”ϟ” salamamerkki ja nettisivujen lukusuosituslistassa oli Hitlerin ”Taisteluni” manifesti (1925) ja alun perin Venäjän tsaarin tiedustelupalvelun tekaisema juutalaisvastainen ”Siionin Viisaitten Pöytäkirjat” (1903)
Seuran artikkelin jälkeen Kansallissosialistinuoret poisti nettisivustaan kokonaan suositeltujen kirjojen listan. Onneksi ehdin tutkia kyseistä sivua perin pohjin ja ottaa kuvakaappauksen siitä.
Seuran toimittaja ei huomannut, että järjestön kirjalista oli järjestetty tärkeysjärjestykseen. Listan päällimmäiset kirjat olivat keskeisimmät ja sen pohjalla ei-niin tärkeät. Taisteluni ja Siionin Viisaitten pöytäkirjat olivat listan pohjalla ”muuta luettavaa” osiossa. Listan päällimmäisenä, eli keskeisempänä oli jotain paljon pahempaa.
Se oli venäläisen uusnatsin Alexander Slavrosin vuonna 2017 julkaistu “Nolla toleranssi” (oma suomennos) -manifesti. Käsittelen tätä kirjaa tässä kirjoituksessa.
Viharyhmiä tutkivan amerikkalaisen järjestön SPLC:n mukaan Slavros on kansainvälisen uusnatsiroofumi Iron Marchin perustaja ja moderaattori sekä nykyisen akselerationistisen uusnatsiliikkeen ideologinen johtohahmo.
Akselerationismi tai kiihtymysoppi on ideologia, jonka mukaan ainoa tapa toteuttaa vallankumous on kiihdyttää nykyvaltajärjestelmän romahdusta. Äärioikeistolaisen version akselerationismista kehitti amerikkalainen uusnatsi James Mason, jota Slavros siteraa runsaasti omassa manifestissaan.
Akselerationistiset uusnatsit uskovat, että ainoa tapa pystyttää natsivaltakunta, on aiheuttaa valtion romahdus totaaliseen anarkiaan jatkuvalla terrorismilla. Vasta silloin kaaokseen valmistautunut uusnatsiryhmä voi nousta valtaan.
Tunnetuin akselerationististinen terroristi on Uuden Seelannin Christcuhrchin moskeijaiskun vuonna 2019 toteuttanut Brenton Tarant. Hän uskoi iskunsa kärjistävän Yhdysvaltojen asekeskustelun sisällissodaksi. Akselerationismin nimeen vannovat useat uusnatsijärjestöt, kuten Atomwaffen Division, The Base, Feuerkrieg Division sekä selvästi PVL ja sen nuorisojärjestö.
Slavrosin manifesti pyrkiikin perustelemaan, miksi terrorismi on ainoa keino uusnatsien valtaan pääsyyn.
Slavrosin kirjan ydinviesti on, ettei kansallissosialismin päätarkoitus ole ollenkaan tuhota sukupuuttoon ei-valkoiset kansat ja seksuaalivähemmistöt. Ne ovat hänen mukaansa sivuseikka. Sen sijaan heidän päätavoitteensa on hävittää itse valistusajattelu maapallolta. Tästä tulee kirjan otsikko ”nolla toleranssi.”
Kirjailijan mukaan niin kauan, kun valistusajattelu on olemassa, ajatukset yksilöllisyydestä ja tasa-arvosta ovat olemassa. Slavrosin mukaan valitusajattelu synnytti liberalismin ja sosialismin ja tulee tekemään näin jatkossakin. Vaikka kaikki ei-valkoiset ja seksuaalivähemmistöt hävitettäisiin, ennen pitkään yksilöllisyyteen uskovat arjalaiset tulevat vaatimaan tasa-arvoa fasistiselta diktatuurilta, mikä tulee romahduttamaan järjestelmän. Joten taatakseen fasistisen diktatuurin ikuisuuden, sen on hävitettävä valistusajattelun perin pohjin, jotta kukaan ei kykene ajatelmaan itsestään uniikkina yksilönä.
Kirjailijan mukaan ainoa tapa toteuttaa kokonaisen maailmankuvan hävityksen kirjarovioitten ohella, on yksinkertaisesti murhata kaikki ihmiset, jotka eivät ole uskollisia natseja.
Slavros ei tyydy vain epämääräisesti sanomaan, että erimieliset on tapettava, vaan hän kirjaimellisesti kirjoittaa, että ”Kun köyden päivä saapuu, ei tule olemaan väliä keinuuko ihminen vasemmalle vai oikealle, jos hän ei jaa visiotamme tai on tiellämme, hän tulee keinumaan köyden päässä”.
Kirjailija viittaakin uusnatsiromaanin ”The Turner Diaries” (1979) myyttiseen ”köyden päivään”, jossa natsivallankumouksen jälkeen kaikki poliittiset vastustajat ja ”rotupetturit” (ihminen, joka on/ollut parisuhteessa ei-valkoisen kanssa) hirtetään katulamppuihin. Tätä massamurhaa Slavros kutsuu ”totaaliseksi arjalaiseksi voitoksi”.
Kun kaikki ei-uskolliset natsit on hävitetty, vain yksi ”Totuus” jää jäljelle. Tämä isolla alkukirjaimella oleva ”Totuus” on idea orgaanisesta valtiosta. Kirjailijan mukaan orgaaninen valtio on hierarkkisesti johdettu kokonaisuus. Jokainen ihminen on tiiviisti sidottu omaan yhteiskunnalliseen luokkaansa ja edistää ”yhteistä hyvää.” Kirjailijan mukaan orgaanisessa valtiossa ihminen on vain osa kokonaisuutta, eikä omista tarpeistaan huolehtiva yksilö. Solu suuressa ”kansan ruumissa”
Slavros avoimesti painottaakin fasismin tavoitteen olevan ”pyhien” yhteiskunnallisten hierarkioitten ylläpitäminen. Tämä tarkoittaa yhteiskuntaa, jossa pieni eliitti johtaa joukkoa alamaisiaan. Nämä alamaiset taas jakautuvat valkoisiin heteromiehiin, jotka taas komentavat naisia.
Slavrosin manifesti pyrkii vakuuttamaan pääosin muihin äärioikeistolaisiin, jotka eivät ole sitoutuneita kansallissosialismiin, kuten alt-rightin etnonationalistit. Kirjailijan mukaan, jos uskoo, että valkoisen ”rodun” pitää asua erillään muista ”roduista”, on oltava natsi, koska muuten on vain ”rasistinen liberaali”, mikä on tuhoon tuomittu ideologia.
Kirjailijan mukaan juuri liberalismi on syypää amerikkalaisen rotuerottelujärjestelmän murtumisen. Paluu 1950-luvun amerikkalaiseen yhteiskuntaan on tuhoon tuomittu, koska se maailma tuhoutui sen omien ihmisoikeuksia ja demokratiaa korostavien rakenteittensa vuoksi. Jos haluaa rasistisen järjestelmän kestävän ikuisesti, kaikki liberalismin rippeet on tuhottava. Parasta, jos ne hävitetään koko planeetalta, koska fasismi yhdessä maassa ei tule myöskään kestämään kovin pitkään, jos sitä ympäröivät liberaalidemokratiat.
Kirjassa argumentoidaan ”maltillisempia” äärioikeistolaisia ryhmittymiä vastaan sarkastisilla vitseillä, jotka ovat täynnä viittauksia internetin keskustelupalstojen meemikulttuuriin. Koska olen sukeltanut äärioikeistolaisen maailman sakeimmissa vesissä, ymmärsin viittaukset ja jopa nauroin niille. Monille muille ihmisille väkivaltaiset murhafantasiat ja hauskat nettivitsit voivat näyttää groteskilta, mutta nauroin niille, koska olen samaa mieltä kirjailijan kanssa: rasismin looginen loppupiste ovat keskitysleirien polttouunit. Se, joka yrittää teeskennellä, että kiihottaminen kansanryhmää vastaan johtaa johonkin ”rauhanomaiseen” ratkaisuun on joko naiivi, typerä tai valehtelee.
Esimerkiksi Tore Bjørgon ja Jacob Aasland Ravndalin tutkimuksessa ”Extreme-Right Violence and Terrorism: Concepts, Patterns, and Responses” (2019) mukaan äärioikeistolainen väkivalta kohdistuu ylivoimaisesti vähemmistöihin ja kodittomiin. Eli yhteiskunnan heikompiosaisiin, vain koska he ovat olemassa. Kaikista pienin osa äärioikeistolaisesta väkivallasta kohdistuu itse vasemmistolaisia ja valtiota vastaan.
Terrorismitutkija Leena Malkin tuoreessa terrorismia käsittelevässä tietokirjassa ”Mitä tiedämme terrorismista” (2020) todetaan samaa. Jopa verrattuna äärivasemmistoon, äärioikeiston verenhimo viattomia ihmisiä kohtaan on ylivoimaisen suurempi.
Jos kannattaa tämän kirjan ideoita on potentiaalinen murhaaja. Piste. Se, että PVL pyrkii radikalisoimaan teinejä tällä kirjalla vain osoittaa, miksi järjestö piti kieltää. Kuten aiemmin sanoin, rasismi johtaa aina väkivaltaan. Mutta kun brutaali väkivalta on koko ideologiasi pointti, kuten kansallissosialismissa, se ei voi, kun tuottaa sadistisia murhaajia.
Kirjailija valittaa, että natsien yritys soluttautua oikeistolaisiin liikkeisiin vesittämällä viestinsä, ovat tuhoon tuomittuja. Liberalismin muuttamista epädemokraattisemmaksi ja rasistisemmaksi kokeiltiin viime vuosisadalla ja se murtui, kun vähemmistöt alkoivat vaatia niitä oikeuksia, joita liberalismi takaa ”kaikille kansalaisille”. Tämän vuoksi Slavros ylistää erilaisia avoimia uusnatsiryhmittymiä manifestissaan. Yksi tällaisista ryhmistä, jonka kirjailija mainitsee nimeltä, on PVL. Torille?
Mutta tässä teoksessa on myöskin raivostuttavaa tekopyhyyttä. Kirjailija esimerkiksi kehtaa rinnastaa nykyajan natsit antiikin Rooman vainottuihin kristittyihin ja Hitlerin ristinaulittuun Jeesukseen! Kun kirjan sisältö ja kansitaide uhkuvat vihaa, niin tällaiset rinnastukset tuntuvat ilkeiltä pilkoilta.
Viattomien ihmisten kiduttaminen ja surmaaminen on siis koko kansallissosialismin pointti. Ei tällaista hirviömäisyyttä edes löydy jihadisteista ja paatuneimmista stalinisteista, joitten manifesteja olen käsitellyt blogissani.
Oikeastaan natsiakselerationismi on vanhempaa perua kuin Isiksen vastaava teoria. Isiksen keskeisin manifesti on Abu Bakr Najin ”Raakalaisuuden hallinta: Kaikista kriittisin vaihe, jota uskonyhteisö joutuu läpäisemään.” (oma suomennos), joka julkaistiin vuonna 2006, kun taas James Mason jo 1992
Mutta pidän Slavrosin kirjasta, koska se esittää fasismin kaikessa alastomuudessaan pelkäksi vallanhimoksi. Juuri siksi, mitä George Orwell kuvasi 1984 romaanissaan totalitarismin olevan. Vallanhimoa vallanhimon takia.
Rasismi on fasismissa vain yksi tekosyy alistaa ja tuhota kokonaisia ihmisryhmiä. Historioitsija George Griffin esitti kirjassaan “The Nature of Fascism” (1994) fasismin olevan juuri tällaisen vallanhimonsa takia itsetuhoinen ideologia. Vaikka Slavrosin visio “totaalisesta arjalaisesta voitosta” toteutuisi, yhteiskunnalliset ongelmat eivät katoaisi mihinkään. Kun kerran yhteiskunnalliset ongelmat on yritetty ratkaista tappamalla kokonaisia ihmisryhmiä, taktiikkaan tullaan turvautumaan uudelleen. Griffinin mukaan fasismi lopulta tulee puhdistamaan itsensä väkivaltaisesti niin monta kertaa, että se yksinkertaisesti romahtaa omaan veriseen orgiaansa.
Luettuani viiden vuoden aikana useita natsikirjoja, joista Slavrosin teos on pahin, yhdyn Griffinin toteamukseen, ettei fasismi ole ideologia. Slavros on samaa mieltä. Tietenkin hän esittää fasismin eräänlaiseksi luonnolliseksi ideologiaksi, joka toimii todellisuuden taustalla. Ihmisen on vain ”puhdistettava” itsensä ”keinotekoisista” ideologioista, jotta se voi aistia kaikkialla piilevän fasismin. Mutta siinä, missä Slavros kuvaa fasismia pseudouskonnollisin termein, Griffin kuvaa sitä patologiana. Eräänlaisena psykologisena sairautena, joka ei perustu järkeen. Ainoa mysteeri on, mistä fasismi syntyy ja miten sen voisi hävittää maailmasta?
Sami Eerola ja spektaakkeliyhteiskunta 
Kirjoituksessasi on monia hyviä pointteja, esimerkiksi ajatus, että fasismi joutuisi väkivaltaisen itsensä puhdistamisen kierteeseen. Kuitenkin sen patologisoiminen jäi mietityttämään.
Jos fasismi olisi patologia, joka merkitsee käytännössä ”vallanhimoa vallanhimon takia”, niin voi kysyä, eikö se olisi vain psykopaatille tyypillistä oireilua? Psykopaatti tykkää vallasta eikä kaihda keinoja saadakseen sitä. Itse lähtisin ehkä mieluummin ymmärtämään fasismia – tai natsismia – siitä näkökulmasta, jota itsekin huomioit, että miten se suhtautuu inhimilliseen heikkouteen.
Joidenkin jäsenten heikkous on aina ollut ihmisyhteisöille ongelma, jota on ratkottu eri tavoin. Käsittääkseni pienissä ja haavoittuvissa yhteisöissä esim. pyyntikulttuureissa on tehty myös sitä, että ”ylimääräiset” lapset ja työkyvyttömät vanhukset hylätään tai tapetaan, koska he ovat yhteisölle taakka. Eikö natsismi edustakin ajatusta, että myös modernin kansakunnan pitäisi nähdä itsensä sukupuuton partaalla horjuvana heimona, joka reagoi heikkouden ongelmaan sisäisillä puhdistuksilla? Joissain olosuhteissa suuretkin massat alkavat uskoa tähän ajatukseen, jolloin syntyy nouseva äärioikeistolainen poliittinen liike. Mitä sanoisit tästä tulkinnasta?
Yhteys psykopatiaan olisi kuitenkin sitä kautta perusteltu, että natsiyhteiskunta varmaan suosisi psykopaatteja enemmän kuin muut yhteiskuntamallit. Tulee mieleen, miten Antti Rautiainen luonnehti natsismia yhdessä blogijutussaan: ”…voima ja oveluus ovat itseisarvoisia. Brutaalin voimankäytön ja petoksen onnistuminen ovat todiste oikeassa olemisesta.” Tällaisessa aateympäristössä psykopaatit ovat elementissään.
On tutkittu, etteivät suurin osa uusnatseista ole henkisesti epävakaita tai psykopaatteja. Mielestäni tuo heikkousteoria on oikeilla jäljillä, mutta se ei ole perimmäisin syy. Se, että haluaa eliminoida yhteiskunnan heikot jo kertoo siitä, että henkilö haluaa omata tai jo omaa enemmän valtaa kuin heikommat. Tasa-arvoisessa asetelmassa kun ei olisi olemassa heikompia ja vaikka olisikin, niin heitä ei voitaisi eliminoida, koska kenelläkään ei ole ylivaltaa toiseensa nähden. Mielestäni valta-ajattelu on keskeistä fasismista ja se perustuu käsitykseen, että yhteiskunta on rakennettu hierarkkisesti niihin jotka alistavat ja niihin, joita alistetaan. Tämän vuoksi yksilöllisydestä ei pidetä, koska se antaisi ymmärtää, että hierarkiat eivät ole oikeudenmukaisia, että hierarkian pohjalla olevat voisivat valittaa omasta kohtelustaan ja niin edelleen.
Ok! Ja varmaan voidaan vielä tarkentaa, että fasisteille olennaista ei ole mikä tahansa hierarkia ja valta, vaan sellainen, joka perustuu suoraan väkivaltaan. Eiväthän he nimittäin kunnioita instituutioiden hierarkioita, kuten oikeusasteita tai akateemisia tutkintoja. Kun olen lukenut blogijuttujasi äärioikeistosta, mieleeni on palannut vanha mustan huumorin ohjelma Ihmebantu. Tommi Korpelan pukumies-sketsit taitavat olla kuvailemaasi fasismin ydintä. Esim. tämä:
Mä heitän täältä yksinkertaisen ihmisen yksinkertaisen näkökulman tämän päiväisestä yhteiskunnasta. Täällä on tällä hetkelläkin vallassa fasismin tapaista toimintaa, eli syytetään heikoimpia ja usein tietyt puolueet tekee ikäviä toimenpiteitä työttömiä ja muita vähäosaisia kohtaan, vaikka esittävät talousneroja. Ei tämän maan talous ja hyvinvointi voi olla työttömistä kiinni ja työttömyysprosentista, koska työttömiä ja työhönkykenemättömiä tulee aina olemaan. Täällä myös kohdellaan ihmistä väärin, jos tämä sanoo kannattavansa kannabista, tästä saa ikuisen leiman ottaansa ja tietyn ajattelumallin omaavat ihmiset pitävät kannabista kannattavaa ihmistä alempiarvoisena ihmisenä ja tätä voi kohdella miten tahtoo ja jos tämä ihminen joka kannattaa kannabista ja puolustaa asiaansa, niin tämän juttuja ja puolustusta ei oteta vakavasti. Täällä kuunnellaan vain tiettyä totuutta ja annetaan liikaa valtaa ihmisille, joilla ei ole realistista näkemystä esim. kannabiksesta. Tämä vain yksi esimerkki siitä miten ihmisiä luokitellaan ja arvostellaan. Ehkä tämä ei sinänsä liity asiaan, mutta ihmisten taipumus on usein syyllistää ”heikompiaan” ja monillakaan ei ole edes halua muuttaa ajattelutapaansa ja ottaa selvää asioista ja oppia uutta.