Karl Marx: Suuruus ja illuusio

Gareth Stedman Jonesin “Karl Marx: Suuruus ja illuusio” (oma suomennos) on vuonna 2016 julkaistu kommunismin pääteoreetikon intelektuaalinen elämäkerta. 

Idea 

Gareth Stedman Jones käy läpi tässä kirjassa Karl Marxin elämän, mutta myöskin mitkä filosofiset ja poliittiset ideat vaikuttivat häneen ja miten hän elinaikanaan vaikutti filosofiaan ja politiikkaan. Tämä teos onkin tuhti yli 500 sivuinen pakkaus, jossa äärimmäisen yksityiskohtaisesti analysoidaan aikalaisdokumentteja ja runsasta kirjeenvaihtoa, sekä historiallisia tutkimuksia 1800-luvun eurooppalaisesta yhteiskunnasta, piirtääkseen kuvan “todellisesta” Karl Marxista. Kirjailinan suurin teesi onkin, että se Marx jonka yleisesti tunnemme on hänen kuolemansa jälkeen rakennettu illuusio, joka on suorassa ristiriidassa oikean miehen ajattelun kansa. Tässä teoksessa aika vakuuttavasti todistetaan sen, mitä jo eläessä Marx oli huomannut: “marxilaisuus” ei ihan edusta hänen ajatteluaan, vaan jotain versiota siitä.  

Varhaiskommunismin historia 

Jonesin mukaan kommunismi syntyi Ranskan vallankumouksen vuoden 1796 jälkeen äärijacobinismista, jonka mukaan vallitseva liberaalidemokraattinen järjestelmä piti kaataa ja luoda “viisaitten miesten” johtama valtio, joka loisi mahdollisimman tasa-arvoisen yhteiskunnan. Ennen Karl Marxia monet ranskalaiset ihmettelivät, miten on mahdollista, että työntekijälle aina jää vähemmän rahaa kuin työnantajalla? Miksi kapitalismi vaikutti luovan olosuhteet, joissa lähes kaikki varallisuus kerääntyi harvojen käsiin? Monet taloustietelijät painivatkin tämän kysymyksen kanssa pitkään, mutta vasta Karl Marx onnistui luomaan teorian, jossa tällainen pienen eliitin varallisuuden keskittyminen pystyttiin hahmottamaan ja ennustamaan sen kehityksen. Jos kiinnostaa lukea Marxin talousteorioista, kirjoitin kirja-arvion David Harveyn “A Companion to Marx’s Capital” (2008) tietokirjasta, jossa selitän sen.  

Gareth Stedman Jonesin kirjassa paljastuukin, että Ranskan vallankumous loi tai levitti lukuisia ideologioita ympäri Eurooppaa, kuten sosialismi, kollektivismi (varhainen anarkismi), kommunismi, liberalismi, konservatismi ja nationalismi. Euroopan kahviloissa ja sanomalehdissä keskusteltiin kiivaasti eri ideologioitten meriiteistä ja lukuisia kansannousuja yritettiin joittenkin nimiin. Marx kuitenkin inspiroitui kommunismista, nähtyään ammattiliittojen lakkojen poliittisen voiman. Esimerkiksi Lancashiren puuvillatyöntekijät lakkoilivat Iso-Britanniassa tuetaakseen USA:n Etelä-Valtioitten orjien vapautusta. Idea, että kaikki maailman työläiset voisivat auttaa toistensa vapauttamiseen, vain menemättä töihin, oli kiehtova Marxin mielestä. 

Jones kuitenkin kirjoittaa, että jo 1800-luvun alussa moni ajattelija vastusti kommunismia sen takia, koska kaiken yhteiskunnallisen vallan ja talouden keskittäminen valtiolle voisi luoda vaarallisen tyrannian. Eli paljon ennen Neuvostoliiton kauhuja, kommunismin vaarat tajuttiin jo teoriatasolla. Tietenkin ennen Karl Marxin teorioita, kommunismi ei edes peitellyt antidemokraattisuutta. Marx pyrkikin muotoilemaan demokraattiseman version, mutta sitäkin vastustettiin hänen elinaikanan, erityisesti anarkistien toimesta, sillä että kommunismi kuulosti uskonnolta, jolloin totalitarismin riski yhä pysyi.

Kirjailijan mukaan Marxin ajattelu perustui Feuerbauchin uskontokritiikkiin, jonka mukaan ihmisen vieraantuminen johtuu uskonnosta. Marx tulkitsikin, että ihmisen todellinen vapaus löydettäisiin Hegelin käsityksestä “orgaanisesta valtiosta” jossa kaikki ihmiset osallistuvat täysvaltaisesti politiikkaan, eikä jonkun eliittin ohjauksesta, kuten elinaikansa Preussin holhousjärjestelmässä. Marx oikeastaan vastusti ideaa, että kommunistinen vallankumous tapahtuisi väkivaltaisesti, vaan se tulisi tapahtumaan demokraattisesti ja rauhanomaisesti. Hän uskoikin, että elinaikanaan kapitalismi oli tulossa tien päässä, kun oikeistokaan ei enää kannattanmanut vapaata markkinataloutta, vaan protektionismia. Hänen mukaansa kapitalsmi tulee romahtamaan hetkellä millä hyvänsä, jolloin määrätietoinen kommunistipuolue on perustettava, jotta se voi saada massat valistetuksi ideologian meriiteistä ja näin demokratian keinoin siirtää kansakunta kapitalismista kommunismiin.  

Kuitenkin Gareth Stedman Jonesin korostaa tässä teoksessa, että kuten yhteiskunta muuttui Marxin elinaikana useita kertoja, niin Marxin ajattelu. Esimerkiksi vielä vuoteen  1870 Marx uskoi, että Euroopan mittainen maailmansota Venäjää vastaan pakottaisi länsi-Euroopan siirtymään kommunismiin. Se onkin hämmästyttävää, että näin melkein tapahtui Ensimmäisen maailmansodan kanssa, vuosikymmeniä Marxin kuoleman jälkeen. Hämmästyttävintä oli kuitenkin se, että Marxin elämän lopussa, hän hylkäsi ajatuksen, että kommunistinen vallankumous pitää tehdä kapitalismin romahtaessa, sen sijaan hän oli päätynyt siihen johtopäätökseen, että vallankumous pitää tapahtua esikapitalistisessa yhteiskunnassa, jossa kyläyhteisöt eivät ole vielä tuhoutuneet. Kuitenkin kirjailijan mukaan Marx oli silloin jo hyvin sairas ja kuolemaisillaan ja hänen kirjeensä kehottaen kommunistisen ”Työn vapautuksen ryhmän” muuttamaan linjansa hänen toiveittensa mukaan, “unohdettiin” vuonna 1881. Kirjailija ei jää spekuloimaan, miksi kommunistit hylkäsivät Marxin hippivaiheen ja pysyivät ”Pääoma osa 1” linjassa. Mutta kirjailija analysoi miten Engels alkoi jo Marxin elinaikana muotoilla marxilaisuudesta erilaista versiota kuin hänen toverinsa. Tämä versio marxilaisuudesta muodostuikin siksi ideologiaksi, joka lähes nieli koko maailman 1900-luvulla. 

Puolueetonta kerrontaa 

Toisin kuin Francis Wheenin ”Karl Marx” (1999) elämäkera, Gareth Stedman Jonesin kerronta on puolueetonta, mutta kriittistä. Tässä analysoidaan lähes mikroskoppisella tarkuudella Marxin ajattelua ja häntä vaikuttaneita ideoita. Teos myöskin osoittaa, että Wheenin esittämä kuvaus anarkismin pääfilosofi ja Marxin suuresta vasemmistolaisesta vastustajasta Bakunista on väärä. Kuten Wheenin kirja-arviossa totesin, Mihail Bakunin ei ollut “vain” väkivaltainen ja henkisesti epävakaa anarkisti, vaan miehen analyysit vallan keskittymisestä ja perusteettomien hierarkioitten vaarallisuudesta ovat oikeasti ihan loogisia ja johdonmukaisia.

Lukiessani Jonesin kirjaa, tuntuikin kuin olisin lukemassa oikeasti tieteellistä elämäkertaa, enkä jonkun Marx–fanin yritystä puolustella idolinsa jokaista tekoa ja mustamaalaamassa tämän vastustajista. Jonesin tekstistä ei myöskään välity kuvaa, että mies olisi antikommunisti tai ihailisi kapitalismia, vaan hän keskittyy kuvaamaan asiat juuri niin kuin ne olivat. Analysoiden argumentteja kommunismin puolesta ja vastaan. Kuitenkin se, mitä sain tästä kirjasta on se, ettei kommunismi alkuunkaan perustunut tieteeseen, eikä Marxin omat analyysit olleet kovin tarkkoja tai johdonmukaisia.  

Yhteenveto 

Gareth Stedman Jonesin “Karl Marx: Greatness and Illusion” on yksi parhaimmista elämäkerroista, joita olen lukenut. Se ei analysoi vain yhden länsimaisen ajattelun vaikutusvaltaisemmista hahmoista, mutta myöskin niitä kaikkia filosofisia virtauksia, jotka muovasivat Euroopasta nykyisen sivilisaation, jonka tunnemme.