Halla-aho on kiistanalainen Perussuomalaiset-puolueen puheenjohtaja, jota vastustajat kutsuvat rasistiksi ja fasistiksi. Hänen kannattajansa taas humaaniksi liberaaliksi, mestariksi ja nokkelaksi älyköksi.
Olen kirjoittanut muutaman kerran Halla-ahosta kertovista teoksista: ”Mitä jussi Halla-aho tarkoittaa?” (2010) ja Halla-ahon omakustanteinen kokoelma Scripta-blogista (2009). Näin ollen minulla on vakiintunut mielipide Halla-ahosta. Mutta silti arvostetun toimittajan Lauri Nurmen tänä vuonna julkaisema ”Jussi Halla-aho. Epävirallinen elämäkerta” voi sisältää uusia näkökulmia, joista en ollut tietoinen.
Kuten Laura Huhtasaaren elämäkerran arviossani keskityn pelkästään siihen, minkälainen maailmankuva kohdehenkilöllä ilmenee kirjassa. Koska Halla-aho on kiistanalainen poliittinen hahmo, pyrin analysoimaan Nurmen kirjassa viitattuja lähteitä. Käymällä läpi itse Halla-ahon nettikirjoituksia, voin joko todentaa tai osoittaa vääräksi Nurmen esittämän luonnehdinnan. Tässä arviossa kaikki löydetyt Nurmen mainitsemat verkkolähteet on linkattu tekstiin, joten voit itsekin tarkistaa puhunko totta. Halla-aho on tuominnut tämän elämäkerran herjaavaksi ja ”järjettömäksi”. Onko puheenjohtaja oikeassa?
Sisältövaroitus rasismille ja juutalaisvastaisuudelle!
Nurmen elämäkerta alkaa Halla-ahon yläluokkaisesta suvusta 1800-luvulla ja päättyy nykypäivään, jossa Halla-aho on Perussuomalaisten puheenjohtaja. Teos käy uuvuttavan yksityiskohtaisesti läpi kaikki julkisesti saatavilla olevat Halla-ahon elämänvaiheet. Lähteinä ovat sekä Halla-ahon elämälle tärkeitten ihmisten haastattelut, julkisesti saatavilla olevat asiakirjat, lehtiartikkelit ja Halla-ahon omat nettikirjoitukset.
Nurmen mukaan Halla-aho on etnonationalisti. Nurmi viittaa Halla-ahon Scripta-blogin varhaisempiin kirjoituksiin ”Mietteitä mielipiteistä” (15.1.2005), jossa tämä kirjoitti:
“Paikallinen diversiteetti johtaa väistämättä sekoittumiseen ja näin ollen sekä paikallisen että globaalin diversiteetin katoamiseen. Siksi minä kannatan globaalia diversiteettiä ja tämän väistämättömänä sivutuotteena vastustan paikallista diversiteettiä, s.o. monikulttuurista yhteiskuntaa”
”Globaali diversiteetti” on etnopluralismiksi tai differensialismiksi kutsuttu etnonationalistinen argumentti, jonka muotoili äärioikeistolainen filosofi Alan de Benoist.
Etnonationalismi on moderni äärioikeistolainen ideologiaa, jonka mukaan suurin osa yhteiskunnallisista ongelmista voidaan ratkaista rotuerottelulla. Etnonatonalismin ideologiset juuret ovat fasismissa, mutta toisin kuin fasismi, etnonationalismi ei pyri totaaliseen vallankumoukseen. Tämän vuoksi esimerkiksi natsiteoreetikko Alexander Slavros on haukkunut etnonationalisteja “rasisteiksi liberaaleiksi”.
Nurmi viittaa myös Halla-ahon vanhoihin kotisivuihin, joissa Halla-aho kuvaa itseään näin:
“Poliittisesti olen konservatiivi. Jotkut saattaisivat kutsua minua peräti äärioikeistolaiseksi. Minä en kutsuisi. Vihaan poliittista korrektiutta, ”monikultturismia”, väkivaltaista ”diversiteettiä”, globalismia, ”ihmisoikeuksia” sekä ”suvaitsevaisuutta”, joista on viimeisen kymmenen vuoden aikana tullut länsimaissa virallisesti sanktioituja uskontoja. Inhoan sitä, että periaatteessa älykkäät ihmiset esittävät tyhmää. Vihaan ihmisiä, jotka jahtaavat ajatusrikollisia ja polttavat kirjoja. Inhoan sitä, että sivilisaationi tekee hidasta itsemurhaa. Sydämeni särkyy, kun katselen, miten läntinen maailma, joka kerran niin urheasti vastusti kommunismia ja välttyi siltä, on nyt vapaaehtoisesti uppoamassa uuteen painajaiseen. Pimeä aika on alkamassa.”
Koska Halla-aho asetti monikulttuurisuuden, diversiteetin, ihmisoikeudet ja suvaitsevaisuuden lainausmerkkeihin, on oletettava, että Halla-aho pitää niitä kyseenalaisina. Kun tulkitsee lainausmerkit etnonationalismin kehyksen läpi ymmärtää, miksi: Halla-aho uskoo etnonationalismin doktriiniin, jonka mukaan rotujen sekoitus tuhoaa ainutlaatuisia rotuja, muuttaen kaikki ”harmaaksi massaksi”. Etnonationalismiin uskovat kokevat oikean suvaitsevaisuuden ja monikulttuurisuuden yhteiskunnan perustuvan rotuerotteluun. Näin argumentoi esimerkiksi etnonationalistisia vaikutteita omaava venäläinen fasisti Alexandr Dugin, vuonna 2017 julkaistussa manifestissaan ”Четвертая политическая теория” (suom. Neljäs poliittinen teoria).
Kun klikkaa Halla-ahon sitaatissa olevan ”pimeä aika” lauseeseen upotettua linkkiä, pääsee Halla-ahon Scriptaa edeltäneeseen Zona incorrecta-blogiin. Siellä Halla-aho suositteli rotuerottelua kannattavia kirjoja ja holokaustia vähätteleviä tekstejä. Tällöin mielestäni on aika selvää, että Halla-aho on ainakin nuorempana ollut etnonationalisti.
Kävin katsomassa Halla-ahon suosittelemaa rotuteoriakirjoja. Yksi niistä on äärioikeistolaisen rotutohtori Jared Taylorin.
Pari vuotta sitten Taylor vieraili Helsingissä pidetyssä tilaisuudessa, jossa oli Suomen Sisun aktivisteja ja perussuomalaisia yleisönä. Tietävästi Halla-aho ei ollut paikalla kuuntelemassa idoliaan.
Blogissaan Halla-aho suositteli Taylorin kirjaa, jossa argumentoidaan mustien olevan tyhmempiä ja väkivaltaisempia kuin valkoiset. Jared Taylorin kirjoitukset on todettu olevan osasyy äärioikeistolaisen terroristi Dylan Roofin radikalisoitumiseen. Kaikki Halla-ahon suosittelemat rotuteoriakirjat päätyvätkin argumentoimaan rotuerottelun puolesta. Tällöin voimme päätellä Halla-ahon kannattavan rotuerottelua. Muuten hän ei suosittelisi näitä kirjoja, perustellakseen miksi länsimaat ovat ”tekemässä itsemurhaa”, jolloin ”pimeä aika alkaa”.
Halla-ahon blogissa holokaustia vähättelevä teksti on taas Norman G Finkelsteinin. Halla-ahon linkkaamassa Finkelsteinin tekstissä, väitetään “suurimman osan” holokaustista selvinneitten ihmisten olevan valehtelijoita ja että liikaa rahaa kulutetaan natsien hirmutekojen käsittelyyn. Finkelstein menee niin pitkälle linkatussa artikkelissaan, että väittää juutalaisten paisuttavan holokaustia saadakseen kiristettyä länsimalta rahaa palestiinalaisten sortamiseen.
Antirasististen järjestöjen ADL:n ja SPLC:n mukaan holokaustin vähättely on juutalaisvastaista ja yhtä pahaa kuin sen suoranainen kieltäminen. Kun Halla-aho jakaa samassa tilassa sekä rotuerottelua kannattavaa kirjallisuutta, että holokaustia vähättelevää tekstiä, se todennäköisyys, että Halla-aho vihaa sekä mustia että juutalaisia, on melko suuri.
”Pimeä aika” tarkoittaakin Halla-aholle holokaustin ”liiallista” käsittelyä ja rotujen sekoitusta. Rotuerottelu ja nihkeä suhtautuminen juutalaisiin ovatkin leimaava osa Halla-ahon varhaista tekstituotantoa.
Esimerkiksi vuonna 2004 Scriptassa Halla-aho julkaisi artikkelin, jossa valittaa jälleen, että holokaustista puhutaan liikaa ja paisutetaan. Hän nimeääkin juutalaisten massamurhan “hölö-hölinäksi” ja sanoo juutalaisilla olevan hallitseva asemassa mediassa. Myöhemmin Halla-aho ilmoittaa Scriptassa vastustavansa islamia, juutalaisuutta ja afrikkalaisia luonnonuskontoja, koska kokee niitten olevan “genitaaliuskontoja”, jossa seksi on niin keskeisessä osassa, ettei niitten kannattajat voikaan olla muuta kuin raiskaajia. Mutta Halla-aho on maltillistunut sen verran, että hän kirjoitti, että juutalaiset ovat integroituneet länsimaihin, koska ovat luopuneet uskontonsa barbaarisista puolista. Näin ainoa tapa integroida myös muslimit länsimaihin on “tyhjentää se [islam] opillisesta sisällöstä”.
Jotta väitteet Halla-ahon juutalaisvastaisuudesta eivät jää pelkästään Nurmen, minun ja amerikkalaisten antirasististen järjestöjen tulkinnoiksi, linkkaan Uuden Suomen artikkelin, jossa kysyttiin juutalaisyhteisön arvostetulta kunniapuheenjohtaja Gideon Bolotowskylta, ovatko Halla-ahon viitatut tekstit juutalaisvastaisia? Hän vastasi myöntävästi.
Lauri Nurmi jakaa kirjassaan Halla-ahon poliittisen uran kolmeen vaiheeseen:
1) Julkisuus oli pientä ja Halla-aho oli avoimen rasistinen
2) Scripta nousee luetuksi blogiksi. Avoimempi rasismi väistyy ja Halla-aho lähtee politiikkaan
3) Poliittinen ura muuttuu prioriteetiksi ja kirjoittelu kuihtuu.
Joku voi kysyä, ketä kiinnostaa melkein kaksikymmentävuotta vanhat blogikirjoitukset? Ihmiset muuttuvat ja kasvavat. Ei pitäisi takertua menneisyyteen. Mutta Halla-aho itse takertuu. Hän on kieltäytynyt irtisanoutuvansa vanhoista kirjoituksistaan. Maksimissaan hän on sanonut:
”Osa on ollut tyhmiä ja harkitsemattomia kommentteja. Osa on ollut sellaisia kommentteja, joita voi sanoa tavallisena tallaajana mutta ei poliitikkona. Ja osa on sellaisia juttuja, jotka kontekstistaan irrotettuna kuulostavat hurjilta mutta joissa on ollut ja on edelleen pointti, Halla-aho kirjoittaa.”
Halla-ahon rotuerottelun kannatus ja juutalaisvastaiset kannat eivät parannu kontekstillakaan. Mutta miten ne olisi voitu ilmaista paremmin? Ja mitä Halla-aho on mieltä nykyään blogissaan suosittelemista rotuerottelukirjoista? Ovatko ne yhä tärkeitä hänelle? Suosittelisiko hän niitä edelleen?
Nurmen mukaan Halla-ahon teesi on, että koska valtio on orgaaninen yhteisö (koostuu biologisesti yhtenäisestä kansasta, jolla luonnollinen lojaalisuus sen jäseniä kohtaan), kaikki aatteet, jotka pyrkivät muuttamaan ihmisluontoa, ovat tuhoon tuomittuja. Tämä tarkoittaa liberalismia ja sosialismia. Niitten keskeisempään uskomukseen kuuluu usko yksilöllisyyteen ja ihmismielen kehitykseen paremmaksi versioksi itsestään. Halla-aho uskookin tämän orgaanisen yhteisön muodostuvan muuttumattomista luonnollisista hierarkioista. Tämän hierarkian mukaan korkeimmalla ovat yksilöt, jotka ovat yhteiskunnallisesti hyödyllisiä ja pohjalla ne, jotka ovat hyödyttömiä. Tällöin yhteiskunnan ristiriita ei ole duunarin ja eliitin välillä, vaan duunarin ja elätin välillä. Halla-ahon hierarkian pohjalla ovat ei-valkoiset kansat, jotka ovat liian tyhmiä ja väkivaltaisia sopeutuakseen suomalaiseen yhteiskuntaan ja sen vuoksi päätyvät joko rikollisiksi tai valtion elätettäväksi. Tämän vuoksi Suomessa ei-valkoiset ovat arvottomia ja heitä ei pitäisi täällä olla.
Samalla Nurmi vahvistaa teoriani siitä, miksi äärioikeistolaiset vihaavat niin paljon kommunismia ja pitävät kaikkea vasemmistolaista tai tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia tavoittelevaa kommunismina. Kommunismi on teoriassa (ja joskus käytännössäkin) ideologia, joka lupaa kaikkien olemassa olevien yhteiskunnallisten hierarkioitten purkua ja uuden ihmisen luontia. Äärioikeistolaiselle mielelle sellainen on pahinta pyhänhäväistystä mitä voi olla, koska he pitävät olemassa olevia hierarkioita pyhinä.
Nurmen kirjassa kerrotaankin, että Halla-ahon poliittinen herääminen alkoi Neuvostoliiton vastustuksesta ja siirtyi siitä äärioikeistolaisuuteen. Tämä ei tarkoita, että antikommunismi olisi irrationaalista tai äärioikeistolaisuutta. Mutta tietty vainoharhainen antikommunismi, joka äärioikeistossa ilmenee, on oire äärimmäisestä hierarkkisesta maailmankuvasta. Mitä enemmän pitää hierarkioita pyhänä, sitä enemmän vihaa kommunismia ja kaikkea, joka haiskahtaa siltä, kuten tasa-arvo ja ihmisoikeudet.
Nurmen mukaan Halla-ahon hierarkkinen maailmankuva syntyi tämän negatiivisesta ihmiskuvasta. Nurmi siteeraa Halla-ahon lukiokirjoitusta, jossa tämä koki, että ihmisten normaali impulssi on olla väkivaltainen muita ihmisiä kohtaan. Lukiokirjoituksessa koettiin, että vain kulttuuri estää ihmisen paluun luonnolliseen väkivaltaisuuteen. Jos uskoo ihmisen olevan pohjimmiltaan paha, yhteiskunnalliset hierarkiat, joissa jokainen tietää paikkansa ja tottelee aina ylempää, onkin ainoa toimiva järjestelmä. Tällaisessa maailmankuvassa tasa-arvo on järjetöntä.
Jonathan Haidtin mukaan konservatiiveilla on suurempi epäluulo muita ihmisiä kohtaan kuin liberaaleilla. Tämä epäluulo selittää, miksi konservatiivit suosivatkin enemmän kuria ja järjestystä sekä maahanmuuton tiukennusta. Jos uskoo, että oma kansa on pohjimmiltaan paha, niin mitä voidaan sanoa muukalaisista? Nurmi siteeraakin Halla-ahon sukulaisia, jotka kuvasivat Halla-ahon suhtautuneen kahdeksantoistavuotiaasta saakka negatiivisesti maahanmuuttajiin. Kun Halla-ahoa haastateltiin musiikkilehteen Black-metallibändistään, hän sanoi vihaavansa tummaihoisia.
Halla-aho ei kuitenkaan heti ollut etnonationalisti, vaan nuorempana hän flirttaili fasismin kanssa. Esimerkiksi vuonna 2002 Halla-aho linkkasi kotisivu Suomen Sisuun kuuluvan Sampsa Rydmanin nettisivun, saatesanoilla
“Erään tuntemani ihmisen äärimmäisen hyvä kotisivu.”
Sen lisäksi, että Halla-aho ilmaisee sivun olevan ”äärimmäisen hyvä”, se on linkattu hänen vaimonsa kotisivun alle, tarkoittaen sen olevan Halla-aholle hyvin tärkeä.
Rydman kuvaa nettisivuillaan
“Jos minun pitäisi seurata profeettoja olisin etsiytynyt sinne missä hulmuavat Pentti Linkolan, mestari Eckartin, Alfred Rosenbergin [natsifilosofi] ja Leon Degrellen [belgialainen fasisti ja natsikollaboraattori], Oswald Mosleyn [brittiläinen fasistijohtaja] tai Varg Vikernesin [natsimuusiikko ja tuomittu murhaaja] liput, Kiplingin ja Robert E. Howardin, Nietzschen ja Bulwer-Lyttonin.”
Äärioikeistolainen ajattelu näkyykin Halla-ahon maailmankuvan fatalistisuudessa. Nurmi siteeraa Scriptan tekstiä, jossa Halla-ahon kirjoittaa: “Länsimaisen sivilisaation osaksi ei ole tullut tehdä valintaa sodan ja rauhan välillä. Sen on valittava sodan ja tuhoutumisensa välillä. Jumalaa monikultturisteilla ei ole”.
Mikä tarkoittaa, ettei Halla-aho näe eri kansoja yhteensopivina ja juuri niitten sekoittumisen johtavan vääjäämättömästi valkoisen Euroopan tuhoon tai kuten kotisivuillaan aiemmin kirjoitti, ”itsemurhaan”. Uskomus maahanmuuton aiheuttamasta sivilisaation romahduksesta inspiroi natsit holokaustiin ja nykyään se mobilisoi uusnatseista etnonationalisteihin. Sivilisaation romahdus on äärioikeistolaisuudelle keskeinen myytti. Se on osa fasistista paligeneettistä äärinationalistista uskomusta, jonka mukaan ainoa tapa ”pelastaa” kansakunta koetulta rappiolta, on tuhota rappio joko sodassa tai suuressa puhdistuksessa, mieluiten etnisessä.
Nurmi menee syvemmälle Halla-ahon ajattelun rakenteisiin, paljastaen sen ristiriitaisuuksia. Nurmen mukaan Halla-ahon kirjoittelun perusteella hän ajattelee stereotypioitten kautta. Ne voidaan tiivistää muotoon “jos henkilö A uskoo B:hen, hän todennäköisesti myös uskoo C:hen”, mikä on ristiriitaista, koska Halla-aho itse väittää, ettei ihmisiä saisi yleistää.
Nurmen mukaan Halla-aho uskoo, että rasismi ja etnisten vähemmistöjen syrjintä ovat loogisia, koska tilastollisesti merkittävä osa etnisiin vähemmistöihin kuuluvista on rikollisia. Tällöin oman itsesuojeluvaiston kannalta on parempi yleistää etnisiin vähemmistöihin kuuluvia, kuin kohdella heitä yksilöinä. Samaan aikaan Halla-aho kuitenkin sanoo, että ihmiset, jotka korostavat, että etniset vähemmistöt kärsivät rasismista, ovat oikeita rasisteja, koska he kiinnittävät huomiota maahanmuuttajan ihonväriin. Halla-ahon mielestä oikea antirasisti on sellainen, joka ei tunnista etnistä vähemmistöä kollektiivisena identiteettinä. Käytännössä Halla-aho uskoo, että oikea antirasismia olisi olla tekemättä mitään rasismille. Kuitenkin Halla-aho itse tekee niin jatkuvasti.
Nurmi siteeraakin lukuisia kertoja, kun Halla-aho on pilkannut etnisiä vähemmistöjä rasistisilla epiteeteillä. Vaikka päällisin puolin Halla-aho kuulostaa ristiriitaiselta, sitä se ei mielestäni pohjimmiltaan ole. Halla-ahon kanta ”oikeaan” antirasismiin on tahallaan ristiriitainen, koska hän ei usko antirasismiin olevan järjellistä. Ainoa tapa, jolla Halla-aho saa jotenkuten perusteltua miksi antirasismi on pohjimmiltaan järjetöntä ja rasismi loogista, on määritellä antirasismi tavalla, jolla se ei voi toimia oikeassa maailmassa. Se, ettei kukaan antirasisti allekirjoita Halla-ahon määritelmää, ei ole olennaista, koska tarkoitus on vakuuttaa Halla-ahon kannattajia siitä, että heidän rasisminsa on oikeutettua ja rasisminvastaiset harhaisia.
Nurmi nostaa toisen ristiriitaisuuden: Halla-aho loukkaantuu syvästi, jos häntä loukataan. Nurmi siteeraa lukuisia kertoja, kun Halla-aho on kuvannut koettuja poliittisia vastustajiaan, erityisesti naisia, mitä loukkaavimmilla ilmaisuilla. Mutta kun joku vastaa takaisin, Halla-aho julistaa sivistyneen keskustelun kuolleen.
Tämäkään ei ole ristiriitaista, jos tarkastelee äärioikeistolaisuutta hierarkkisena maailmankuvana. Valkoisena heteromiehenä, Halla-aho on hierarkian huipulla, joten hän ansaitsee kunnioitusta, kun taas hänen alapuolellansa ovat naiset ja muut vähemmistöt eivät. Oikeastaan on Halla-ahon velvollisuus pilkata vähemmistöjä ja naisia, jotta nämä muistaisivat, missä heidän paikkansa hierarkiassa on. Pilkka naisia ja vähemmistöjä vastaan onkin nyky-yhteiskunnassa yksi viimeisimmistä etuoikeuksista, joita valkoisella heteromiehellä on. Sen vuoksi katuojassa makaava skinhead voi tuntea olevansa osa ylvästä arjalaista rotua, kun hän solvaa satunnaista somalinaista. Hän voi solvata muita, eikä hänen valkoisen miehen identiteettiä voi mitenkään solvata takaisin samalla tavalla. Ei ole olemassa valkoisiin miehiin kohdistunutta solvausta, joka olisi yhtä raskas kuin n-sana.
Analysoidessa Scriptaa, Nurmi huomaa Halla-ahon poliittisessa maailmankuvassa muita ristiriitaisuuksia. Esimerkiksi Halla-aho on liberaali demokraatti, joka kannatta individualismia, mutta samaan aikaan hän on konservatiivi ja biologinen deterministi. Mielestäni tässä ei ole ristiriitaa, koska Paavo Löppösen ”Vapauden markkinat. Uusliberalismin kertomus” (2017) ja Jussi Jalonen ”Ayn Rand. Kapitalismin valtiatar” (2019) kirjojen mukaan merkittävä osa amerikkalaisista oikeistoliberaaleista, erityisesti Etelä-valtioissa, kannatti rotuerottelua ja oikeastaan vastusti kaikkia vähemmistöjen ja naisten oikeuksia.
Etelä-valtioitten rasistiset liberaalit, yleensä klassisiksi liberaaleiksi itseään kutsuvat käyttivät jopa samoja argumentteja kuin Niemen kirjassa kuvattu Halla-aho. Esimerkiksi Halla-aho väittää kannattavansa tasa-arvoa siinä mielessä, että kaikkia tulisi kohdella samoin, eikä kenelläkään saa olla etuoikeuksia. Tämän vuoksi Halla-aho vastustaa kiintiöpolitiikkaa tai muita institutionalisoituja keinoja, joilla vähemmistöjen asemaa voitaisiin parantaa. Halla-aho kokee tällaiset keinot valtaväestöä syrjivinä. Etelä-valtioitten klassiset liberaalit argumentoivat samoin ja lisäsivät vielä, että valtion suora puuttuminen vähemmistöjen asemaan oli ensiaskel totalitarismille, koska valtion valtaa kasvatettiin, sallimalla sen suoraan tunkeutua yhteiskunnan “luonnollisiin” rakenteisiin.
Kuten Etelä-valtioitten liberaalit, Halla-ahon käsitys demokratiasta on hyvin rajattu. Nurmen mukaan halla-aho mukaan demokratia on enemmistön valtaa. Esimerkiksi Halla-aho sanoo, että jos enemmistö haluaa demokraattisesti päättää rajoittaa homojen oikeuksia, päätöstä on kunnioitettava ja toimeenpantava.
Nurmen mukaan Halla-aho on kuvattu jakaneen nuorempana valkoista ylivaltaa kannattavia nettisisivuja. Tämä rasistisen propagandan levittäminen oli yksi syy, jonka vuoksi Halla-aho menetti virkansa yliopistossa. Kokemus todennäköisesti ajoi Halla-ahon omaksumaan metapolitiikan.
Metapolitiikka on äärioikeistolainen oppi, jonka mukaan yhteiskuntaa voidaan muuttaa haluamaansa suuntaan muuttamalla ensin kulttuuri. Kun kulttuuri on saatu myönteiseksi rotuerottelulle, politiikka seuraa perässä, eikä vallankaappauksia tai muita väkivaltaisia vaikuttamisen keinoja tarvita. Tämän vuoksi Halla-aho alkoi pitää blogiaan ja on syy miksi äärioikeisto nykyään keksii uusia käsitteitä. Esimerkiksi mokuttaja, matu ja väestönvaihto. Metapolitiikan mukaan sanat luovat todellisuutta. Kun ilmiöllä on nimi, kuulija saadaan hahmottamaan maailma samalla tavalla kuin puhuja. Käytännössä tämä tarkoittaa rasismin normalisoimista.
Nurmi siteeraa Scripta-artikkelia, jossa Halla-aho muotoili strategian, jonka mukaan Suomen Sisu piti näyttää salonkikelpoiselta ja pidettävä etäisyys radikaaleimpiin toimijoihin:
“Mäenpää ei ole ratkaisu vaan ongelma – hän on neekerinkuohitsemispuheineen juuri sellainen ‘kriitikko’ jonka poliittinen eliitti haluaa näkyville: synkeä, brutaali mörökölli — Kukaan ei kehtaa kaupunginvaltuustossa vastustaa monikulttuuristien hulluimpiakaan ideoita, koska Mäenpää ehtii aina vastustaa niitä ensimmäisenä, eikä yksikään poliittisesta tulevaisuudestaan huolta kantava kollega ala tukea valtuutettua, jonka ehdotuksiin kuuluu vaikkapa muurin rakentaminen Lausteen (vai oliko se Varisuo) ympärille tai joka väsää ‘ei somaleille’ -kylttejä kaupungin urheilupaikoille. — selkäänpuukottajien, luonnenhäiriöisten pikkurikollisten, natsien ja johtajakomplektikoiden kanssa ei pidä olla tekemisissä muutaman lisä-äänen toivossa – Ongelmamme on, että näytämme typeriltä pelleiltä. Näytämme typeriltä pelleiltä niin kauan kuin hyväksymme liikkeemme edustajiksi typeriä pellejä.”
Nurmen mukaan Halla-aho siirsi strategian Perussuomalaisiin, kuten se ilmenee Iltalehden haastattelussa:
“Se on nimenomaan tasapainoilua. Meidän pitää olla riittävän radikaali vaihtoehto, mutta meidän ilmaisumme ja metodiemme ei pidä olla niin radikaaleja, että ne turhaan karkottaisivat ihmisiä, jotka ovat meidän kanssamme asiallisesti samaa mieltä.”
Eräässä toisessa haastattelua Halla-aho tarkentaa puoluestrategiastaan:
”Poliittinen tavoitteeni on tehdä puolueestamme niin suuri, että muiden on pakko muuttaa maahanmuuttopolitiikkaansa.”
Nurmen mukaan Halla-aho ei koe nykyään omaavansa mitään ideologiaa, vaan hän on realisti. Mutta silti esimerkiksi Perussuomalaisten viimeisimmässä maahanmuuttopoliittisessa ohjelmassa puhutaan ”väestönvaihdosta”, joka on rotupoliittinen käsite. Se sisältää oletuksen muuttumattomasta suomalaisesta olemuksesta, joka on olemassa valkoisissa kantasuomalaisissa. Tämä osittain määritelty olemus katoaa lopullisesti, jos se sekoittuu toisen kansan kanssa. Yksilön valinnat tällaisessa uskomuksessa eivät ole keskeisiä, vaan koettu velvollisuus kollektiivia kohtaan. Mikä tässä tapauksessa on koetun yhteisen kulttuurin ja rodun puhtauden vaaliminen. Kulttuuri ei tällaisessa uskomuksessa siirry uusiin ihmisiin tai muutu. Samalla kahden eri kansan välinen sekoitus ei tuota uutta versiota kahdesta eri kulttuurista, vaan tuhoaa yhden lopullisesti. Suomalaisuuden määrittelemätön valkoisuuteen sidottu olemus on itseisarvo, jota on selittämättömistä syistä jatkuvasti suojeltava. Halla-aho ja hänen puolueensa uskoo lopulta etnonationalistiseen politiikkaan, vaikka ei sitä myönnä.
Se harmittaakin, että Nurmi ei käsittele kirjassaan halla-aholaisten ja nuorempien etnonationalistien välistä riitaa. Perussuomalaiset nuoret lakkautettiin, koska siellä esitettiin avoimemmin etnonationalistisia mielipiteitä ja jopa kannatettiin kirjaimellista fasismia.
Mitä olen Ylilaudassa ja Hommafoorumissa havainnut, on että Halla-ahon kannattajat kokevat hänen hitaan strategiansa olevan ainoa realistinen vaihtoehto, jolla valkoinen suomalainen rotu säilytetään vähentämällä merkittävästi maahanmuuttoa. Maahanmuuton totaalista lakkauttamista ja Suomen etnistä puhdistusta ei koeta demokratiassa mahdollisena. Eikä demokratiasta haluta luopua. Tätä monet perusnuoret eivät sietäneet, jonka vuoksi heidät erotettiin puolueesta.
Ainoa ongelma tässä kirjassa on tarkkojen lähdeviitteiden puute. Toimittajana Nurmi ei ole velvollinen kirjoittamaan akateemisten sitaattikäytäntöjen mukaisesti. Mutta käsitellessä kiistanalaista ihmistä kuten Halla-ahoa, ehkä olisi pitänyt suosia tarkkoja lähdeviitteitä. Monia Nurmen viittaamista lähteistä ei nimetä ollenkaan tekstissä. Kirjan lopussa on vain lista nettisivujen ja blogitekstien nimiä, joihin on viitattu, mutta ei tarkkaa linkkiä. Vaikka löysinkin googlaamalla suurimman osan kirjassa mainituista lähteistä, jotkut eivät löytyneet ollenkaan. Ei edes Internet Archive-nettiarkistosta. Jouduinkin pariin kertaan lähettämään sähköpostia suoraan kirjailijalle kysyen lähteitä. Onneksi Nurmi oli ystävällinen ja ehti lähettää niitä minulle.
Mutta kun kirjan lähteet ovat näin kiven takana, kärsimätön lukija voisi todeta vain kirjan väittämät hölynpölyksi, kuten Halla-aho itse teki. Halla-ahon joittenkin kirjoitusten löytymisen vaikeus herättää kysymyksen siitä, onko niitten kirjoittaja pyrkinyt piilottamaan niitä? Miksi piilottaa jotain, josta ei suostu irtisanoutumaan?
Kolmas ongelma on kirjan hieman hajanainen rakenne, jossa Halla-ahon ideologinen kehitys ei ole jäsennelty kronologisesti tai yhteen ainoaan kappaleeseen. Halla-ahon elämä on sen verran mitäänsanomaton, että teki mieli hypätä monta kohtaa, jotta pääsisin kappaleeseen, jossa syvennytään hänen mielipiteisiinsä.
Lauri Nurmen ”Jussi Halla-aho. Epävirallinen elämäkerta” on hyvä elämäkerta, joka pureutuu syvällisesti Halla-ahon elämäkertaan. Kirjan fokus on kuitenkin Halla-ahon mielipiteissä ja nettikirjoittelussa. Esimerkiksi puheenjohtajan kohua aiheuttaneita rakkaussuhteita ja puolueensa sisäisiä valtataisteluja ei käsitellä yhtä syvällisesti. Jälkimmäisestä Nurmi onkin kirjoittanut oman kirjansa. Kuten tässä kirjoituksessa voi huomata, kaikille kirjan väitteille löytyi lähde. Varmuuden vuoksi otin PDF-version Halla-ahon kirjoituksista, joten jos tämän artikkelin linkit katoavat, minulta voi pyytää niitten kopioita.
Sami Eerola ja spektaakkeliyhteiskunta 